Aavetutkimusten historiaa – henkien matka spiritismilaudasta televisioihin

1800-luvun puolessavälissä Yhdysvalloista alkoi leviämään maailmalle niin kutsuttu spiritismibuumi.

Maggie ja Catherine Fox, siskokset New Yorkista oppivat kommunikoimaan koputuksilla talossaan murhatun ihmisen hengen kanssa, joka alkoi häiritsemään perheen elämää aiheuttamalla talossa jatkuvaa kolinaa, ropinaa ja muita selittämättömiä ääniä, – jotka tyttöjen äiti tulkitsi rauhattomaksi sieluksi.

Ennenkuulumaton tapaus nousi silloin laajaan julkisuuteen.

1800-luvun lopussa sisarukset kuitenkin ilmoittivat, että kyseessä oli vilppi: he olivat itse tuottaneet ääniä mm. pomputtelemalla narun päässä olevaa omenaa sekä naksauttelemalla jalkojaan hameidensa alla.

Ristiriitaista – monissa istunnoissa oli ollut läsnä suuri joukko tiedemiehiä tarkkailemassa tyttöjä. Tämän takia jotkut olettivatkin, että tytöt olivat vaan saaneet tarpeeksi julkisuudestaan ja halusivat siitä pois. Myöhemmin siskokset peruivatkin tunnustuksensa, mutta eivät halunneet olla enää mukana minkäänlaisissa istunnoissa.

1800-luvun loppupuolisko ja 1900-luvun alku olivat spiritualismin kulta-aikaa. Istuntoja pidettiin Yhdysvalloissa ja pian Euroopassakin, ja niistä kehkeytyi tuon ajan muodikas, jännittävä ja eksoottinen ajanviettotapa. Usein spiristismi-istuntoja järjestettiin maineikkaissa taloissa ja arvokkaat vieraat saivat postitse henkilökohtaisen kutsun. Spiritismi-istunnossa keskeisenä hahmona on meedio, joka johtaa tapahtumaa samalla kun joukko ihmisiä istuu pimeässä yleensä käsi kädessä pöydän ympärillä. Meedio tehtävänä on ottaa yhteyttä henkiin ja yrittää saada niitä tulemaan esille ja aiheuttamaan fyysisiä ilmiöitä huoneessa. Koska tilanne oli osallistujille jännittävä ja ainutlaatuinen, meediot huomion keskipisteenä joskus tahallisesti vetivät istunnon suuren maailman show-meiningillä. Luonnollisesti, myös huijareita esiintyi.

Spiritismin yleistyessä myös tiedemiehet alkoivat kiinnostumaan siitä. Niinpä pian myös he alkoivat osallistumaan näihin niin kutsuttuihin pöydänkallistusistuntoihin. Yleisesti tiedemaailma paheksui spiritismin harjoittamista ja piti kaikkia meedioita lähtökohtaisesti huijareina. Tiedemiesten agenda istunnoissa olikin tarkkailemalla tilannetta tiukasti saada meedio huijauksesta kiinni.

1800-luvun loppupuolella spiritismin harrastajat alkoivat etsimään apua henkimaailman kanssa kommunikointiin ensin mekaanisista, ja sittemmin sähkön yleistyessä elektronisista laitteista.

Vuonna 1877 kehitettiin ensimmäinen äänen tallennukseen ja toistamiseen tarkoitettu laite, Fonografi. 1901 sillä saatiin tallennettua (tiettävästi) ensimmäinen EVP-ääni. (Electronic Voice Phenomena – nimitys keksittiin vasta myöhemmin).

Ääni-ilmiön nappasi venäläisamerikkalainen antropologi Waldemar Borgoras. Hän oli Siperiassa tutkimassa paikallisten shamaanien kansanperinteitä, ja äänitti erään shamaanin rumpurituaalia. Jälkeenpäin äänitteessä kuului monia ääniä, aivan kuin paikka olisi ollut täynnä ihmisiä. Äänet puhuivat englantia ja venäjää. Oikeastaan hyvin pian sen jälkeen kun ääntä osattiin tallentaa, alkoi maailmalta kuulua uutisia näistä tuntemattomista ihmeäänistä, jotka tarttuivat äänitteeseen vaikka näkyvää lähdettä niille ei äänityshetkellä ollut. Henkimaailma siis seurasi ihmiskunnan teknologista kehitystä, ja oppi myös hyödyntämään sen hedelmiä hyvin pian ihmisen jälkeen! Eikä pelkästään hyödyntämään, vaan myös kehittämään (1900-puolessavälissä useat harrastajat saivat vinkkejä ja kehotuksia EVP-äänten kautta, kuinka yhteydenpitoa voisi teknisesti parantaa).

1900-luvun alkupuolella tiedetään myös Thomas Edisonin ja Nikola Teslan työskennellen sellaisten laitteiden kehittämisen parissa, joilla olisi mahdollista kommunikoida edesmenneiden kanssa.

Amerikkalainen valokuvaaja Attila von Szalay oli yksi ensimmäisistä EVP-ilmiön tutkijoista, hän jatkoi tutkimuksiaan myös valokuvaukseen (vuosina 1936-1950). Hänkin törmäsi ilmiöön sattumalta fonografin kautta.

Vuonna 1959 tapahtui ns. EVP-läpimurto. EVP:n isäksikin kutsuttu, eläkkeelle siirtynyt ruotsalainen oopperalaulaja Friedrich Jurgenson törmäsi ilmiöön. Käytössä oli jo uudempaa tekniikkaa – magneettinauhuri. Jurgenson oli lintuharrastaja ja hän äänitti lintujen ääniä omassa puutarhassaan, kun kerran nauhalle tallentui selittämättömiä ihmisen puhetta muistuttavia ääniä. Jurgenson kiinnostui ja jatkoi kokeitaan, ääniä tuli lisää ja hän väitti tunnistaneensa yhdeltä nauhalta edesmenneen äitinsä äänen. Silloin asian tiimoilta järjestettiin ensimmäiset tieteelliset kokeet. Amerikkalainen parapsykologi William Roll matkusti Jurgensonin luokse Ruotsiin tutkimaan nauhoituksia ja totesi ilmiön aidoksi. Tapaus nousi silloin laajaan julkisuuteen. Pian myös Jurgensoniin tutustunut latvialainen psykologi Konstantin Raudive (C. Jungin oppilas) alkoi suorittamaan omia kokeilujaan, jotka onnistuivat ja nostivat EVP:n tunnettavuutta entisestään. K. Raudive on ollut yksi merkittävimmistä EVP-ilmiön tutkijoista ja edistäjistä.

Vuonna 1982 saksalainen eläkeläinen Claus Schreiber oli onnistunut kanavoimaan televisionsa avulla. Kaikki lähti leikkimielisestä mutta ilmeisen onnistuneesta EVP-kokeilusta (Jurgensonin jälkijunassa). Hän jatkoi EVP-nauhoituksia ja myöhemmin sai henkimaailmasta kehotuksen siirtyä televisioihin, jolloin henkimaailma pystyi myös näyttäytymään. Schreiber kehitti oman talonsa kellariin merkittävän laboratorion jossa käytti erilaisia televisioiden ja kameroiden viritelmiä ja sai aikaan merkittäviä tuloksia. Joitakin hänen televisiokanavointeja on onnistuttu digitalisoimaan ja löytyy muun muuassa Youtubesta.

2000-luvulla White Noise-kauhuelokuvan myötä EVP ja ITK (instrumentaalinen transkommunikaatio) ilmiöt nousivat taas esille ja monet ihmiset alkoivat kiinnostumaan tästä tekniikasta. Tuloksia saatiin, samalla digitalisoitumisen myötä tallenteiden laatu sekä luotettavuus parani. Silloin kiinnostus aaveilmiöiden tutkimista kohtaan lähti nousuun. Kiinnostuneet ihmiset kerääntyivät ryhmiin kokeilemaan, millä olemassa olevilla laitteilla henkimaailman kanssa kommunikointia voisi toteuttaa tai energiat havaita. Alettiin ottamaan käyttöön muitakin kuin ääntä ja kuvaa tallentavia laitteita. Nykyään “kummitustutkimus” harrastuksena on niinkin pitkällä että miltei jokaisesta maasta löytyy useita “haamutiimejä”. Harrastajat myös testaavat ja kehittävät jatkuvasti uusia laitteita.

Takaisin etusivulle